Juuh, ei oo voimat oikein riittänyt blogin pitoon, viikonloppuna vietettiin pirpanan synttäreitä ja kaikki voimat tuntuu huvenneen järjestelyihin ja juhliin. Asiaa ei helpota lähestyvä synnytysuhka. No, jos tässä vielä hetken aikaa kärsii kieriä, niin sitten helpottaa. Tai on ainakin eri tavalla hankalaa kuin nyt.

Pikkuisen olen edennyt pistelyissä ja seuraavan kuvan otan lohikäärmeestä sitten kun ensimmäinen siipi on valmis. Koska en näköjään ole laittanut lohharista ensimmäistäkään kuvaa, niin tässä ensimmäinen.

Teresa Wentzler, Water Dragon

Päädyin myös neulomaan pipan ja kaulahuivin Novitan Sorbet lankasta, jonka tipuliini valitsi itselleen. Ne tekaisin, kun tuntui ettei järki riitä edes pistelyyn. Kun ohje on omasta päästä, ei kukaan voi sanoa että ketuiks meni. Paitsi itte. Tilaaja ainakin on tykännyt ja tyytyväisenä kuljeskellut sisällä pipa päässä odotellen kevättä. Kuvaa lisään lähipäivinä.

Osa myytävistä pakkauksista on löytänyt uuden, rakastavan kodin, mutta puolet vielä odottavat.

Mieluiten myisin, mut vaihtoakin voin harkita (tästä mies riemastuu...) Erityisesti nyt on tullut mystinen napsahdus Bent Creekin, Lizzie Katen yms. tyyppisiin juttuihin, ensimmäiset ohjeenikin ovat juuri matkalla valtameren tuolta puolen. MUTTA huomatkaa, tilasin vain ohjeita!!!

Yritän hillitä neulomisvimmaa, mutta kun menin erehdyksissäni siivousvimman valtaan ja arkistoin kaikki neulelankani samaan paikkaan, kauhistuin. Minä joka juuri ja juuri selviän kaulahuiveista ja näköjään pipoista, omistan enemmän keriä kuin keskiverto ahkera langankuluttaja. Pakko pienentää varastoja. Hetken aikaa jo harkitsin kotikirpparin pitämistä, mutta sisäinen hamsterini kävi huutamaan niin kovaa, että ajatuksesta oli pakko luopua. Eläinsuojeluviranomaiset jo kolkutteli ovella.