Minäpä sain mitä ihanimman lahjoituksen isän äidiltä! Kävin mummon luona jouluvisiitillä, ja miten kävikään niin, että puheeksi tuli uudet harrastukseni. Kerroin hänelle, että olen syksyn mittaan opetellut kehräämisen alkeita ja käpyilyä. Mummo siitä innostui muistelemaan, miten hänen äitinsä oli kova tekemään käsitöitä. Toisaalta silloin oli pakko.

Mummo oli säilyttänyt kaikki nämä vuodet pienessä rivitalokaksiossaan muistona omasta äidistään isomummon karstat ja pellavatelineet sekä pitsikävyn. Lopun varmaan arvaattekin...Tämä onnekas nainen sai ne itselleen! Mummolle tuntui olevan kovin tärkeää, että esineet päätyvät sellaiselle, joka niitä arvostaa. Onhan meitä muitakin serkuksia, mutta tämän siitä saa kun on sukupolvensa ainoa käsitöihin höyrähtänyt. Nyt kyllä kelpaa jatkaa perinteitä ja joskus tulevaisuudessa oma tytär saa perintökapineet viidennessä polvessa käyttöönsä!